sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kiireinen viikko

Kulunut viikko on ollut todella hektinen ja stressaava. Viikkoon on kuulunut mm. teoriatunteja, ajotunteja, treenejä, ripsihuoltoa, siskonpojan kouluunviemistä sekä töissä olemista kuutena päivänä viikosta. Heräsin joka aamu 6 aikoihin ja kotona olin kahdeksan jälkeen. Tässä siis syy sille, miksi blogin päivitys on jäänyt vähemmälle.

Torstaina kävin ajotunnin jälkeen Forumin Seppälän avajaisissa. Avajaiset olivat siis 29.8-1.9. Seppälän klubikortilla sai kaikesta -30% alennuksen ja sadalle ensimmäiselle asiakkaalle annettiin 20 euron lahjakortti. Sadan ensimmäisen joukkoon en ilmeisesti ehtinyt, mutta alennusta hyödynsin kun löysin tosi kivan paidan! Seppälä on mun mielestä viimeisen vuoden aikana parantanut tasoaan huomattavasti! Ennen Seppälä-kamoista tuli mieleen vain ne hirveet örkit t-paidoissa ja alusvaatteissa mutta nyt olen usein löytänyt sieltä vaikka mitä kivaa.



Oon katellu näitä raitapaitoja monessa liikkeessä mutta en oo löytäny täydellistä. Tämä on tosi kivaa materiaalia, istuu hyvin ja alennuksen jälkeen hinnaksi jäi vain reilu 13 euroa. Avajaisten jälkeen kävin vielä Picnicissä aamupalalla ennen töihin menoa.



Shoppailin tällä viikolla hieman enemmänkin. Kuvassa huonosti näkyvät farkut löytyivät Lindexistä. Siellä oli tarjous, kaikista naisten farkuista -10€. Hyvin istuvien farkkujen shoppailu on ehkä maailman tuskallisinta ikinä, joten kun löysin hyvät, ei tarvinnut kauaa miettiä lähtevätkö ne mukaan. Kuvassa näkyvän neuleen löysin KappAhlista. Aina kun kävelin liikkeen ohi, näin neuleen mallinuken päällä ja mietin että tuota käyn vielä sovittamassa. Kun huomasin KappAhlin alennuksen, -25% neuleista, pikaisen sovituksen jälkeen kiikutin neuleen heti kassalle. Tykkään noista siivistä tosi paljon! Neule on ihanan rento päällä, näin syksyllä tykkään tosi paljo pukeutua tollasiin isoihin neuleisiin ja kaulahuiveihin! Tosi kivoja löytöjä siis tällä viikolla! :)


Perjantaina äitini ja pikkusiskoni tulivat Helsinkiin vierailulle. Oli tosi kiva nähdä heitäkin välillä, meinaa aika kova ikävä tulla välillä. Lauantai-iltana kävin äitin ja serkun kanssa Apollossa viettämässä iltaa (=yötä). Meno oli tosi hyvä ja siellä oli ruotsalainen yhtye, Duo Jag. Vetivät ihan mielettömän hyvän shown! Ne soitti covereita ja biisejä oli kyllä ihan laidasta laitaan. Oli ihana viettää iltaa äidin ja serkun kanssa, joita näkee nykyään harvemmin :)

Myöhään venyneen illan takia nukuin tänään puolille päivin. Tarkoituksena oli mennä Fashion Weekendiin, mutta koska ne oli alkanut jo 10 aikaan, päätettiin jättää väliin. Suunnattiin siis lintsille, itse en tosin käynyt kuin parissa laitteessa. Mutta siskonpoika näytti ainakin nauttivan!


Huomenna taas aikaisin ajotunnille ja töihin, joten nyt lähden nukkumaan. Lupaan nyt olla hieman ahkerampi blogin suhteen, kun isommat kiireet alkaa helpottaa :) Hyvää yötä kaikille!

5 kommenttia:

  1. Kivan näkönen toi paita ja picnikin patongit on nii nam :)

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki tykkään siitä kyllä tosi paljon:) nii on!

      Poista
  2. Eikä!! Oon niin kateellinen! Himoitsin, suorastaan kuolasin ja rukoilin tuota siipineuletta KappAhlista, mutta siellä ei ollut enää mun kokoja jäljellä eikä ole kuulemma vähään aikaan tulossakaan.. :( Mutta, upealta näyttää sun päällä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tuo on kyllä tosi ärsyttävää! :/ kiitos :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista