torstai 28. elokuuta 2014

Lohtushoppailua ja hattukriisi

Nyt olisi luvassa kunnon asukuvat, pitkästä aikaa! Yhtenä päivänä sorruin lohtushoppailemaan. Kaikki tuntui erityisen raskaalta ja työpäivän jälkeen jäin itikseen shoppailemaan ja tein suuria tuhoja lompakolle. Tässä asussa näkyy muutama uusi juttu!



Paita/New Yorker
Hame/Vero Moda
Hattu/H&M
Kengät/Dinsko
Laukku/Michael Kors

Alaspäin levenevä tekonahkahame on ollut etsinnässä jo pitkään ja kun näin tämän Vero Modalla, kiikutin sen äkkiä sovituksen kautta kassalle. Uudet kengät eivät olleet hankintalistalla mutta kun näin nämä ruskeat nilkkurit, päätin että tottakai syksyksi tarvitsee uudet kengät, jotka sopii laukkuun. 



Hattu. Eräs työpäivä jäätelöpalloja pyöritellessä sain päähäni ajatuksen, että tarvitsen hatun. Koska hattu tekisi minusta tyylikkään ja salaperäisen näköisen. Menin H&M:lle. Ei tehnyt. Jostain syystä (ja Tiinan kannustuksesta) kiikutin senkin kuitenkin kotiin ja kyllä, olin ihan tyytyväinen hankintaan. Kunnes näytin hatun kämppikselle, jolta sain naurunsekaisen "ihan kiva":n. Aloin penkoa kuittia muovikassista palauttamista varten, ei löytynyt. Eli hattu jää. Ja mun mielestä se näyttää näissä kuvissa ihan kivalta. Ilman naurua.




Nämä kuvat on ottanut mun ihana ystävä Tiina (jonka blogiin pääset tutustumaan tästä). Tiinasta on tullut mulle lyhyessä ajassa tosi tärkeä. Tiinalta kysyn neuvoa hyvin monessa asiassa ja häneltä saa aina suoran mielipiteen. Kyllä, perusmaanantaina voi pukea naurettavan ison hatun, hameen ja korkkarit. Kyllä, BK:ssa voi tanssia typerästi välittämättä mitä muut siitä ajattelevat. Brittimiehen kanssa treffeille mentäessä laitetaan housut, aussimiehen kanssa hame. Ja kyllä, välillä tuhoontuomittu ihastus kannattaa yrittää vain unohtaa. Voimakkaista mielipiteistään huolimatta Tiina lisää aina perään mutta tee niinku itestä parhaalta tuntuu. Ja niin olen tehnytkin.